YKSIN
EI KUKAAN OLE MITÄÄN
Viime lauantaina oli vilskettä Kalajoen yläasteen ruokalassa
ja Merenojansalilla. Maaseutu- yrittäjyyden edistäminen -hanke
(MYR) järjesti auditorioon naisyrittäjyyden teemapäivän
verkostoitumisen ja yhteistyön kehittämiseksi sekä voimavarojen
lisäämiseksi eri yrittäjien ja yhteisöjen välille.
Naiset ovat voimavara
Luennoitsijaksi
oli paikalle saatu naisyrittäjyyden uranuurtaja, karismaattinen verkkomummo
ja kotimainen ja kansainvälinen työyhteisökouluttaja VTM
Tuulikki Juusela. Naisyrittäjyyden Grand Old Lady työskentelee
toimitusjohtajana ja työyhteisövalmentajana Womco Oy:ssa. Hän
on mukana järjestämässä kokonaisvaltaista koulutusta
ja kehittämistä eri työ- ja koulutusorganisaatioiden kanssa.
Tänä päivänäkin erittäin tärkeä
tuki naisyrityksille ovat naisyrittäjälaina ja naisyrittäjyyden
edistämiskeskus, mitkä ovat Juuselan alulle panemia.
Naiset eivät saaneet pankeista lainaa, yritykset olivat pieniä,
eikä vakuuksia ollut, Juusela kertoi. Maaseudulla on aina ollut pien-
yrittäjiä. Täällä naiset omaavat enemmän
yrittämisen ideologiaa kuin kaupungeissa, mutta miksi osa pienistä
yksin puurtajista on edelleen piilossa?
Arvosta kädentaitoja ja suosi suomalaista. Kaikki maatalou-teen liittyvät
oheistoiminnot ovat tärkeitä. Hän näki tärkeimpinä
kehityskohteina yhteistoiminnan ja verkostoitumisen, mikä helpottaisi
ainakin markkinointia. Verkostot ovat ensisijainen tekijä, mikäli
mielii selviytyä tässä onimutkaisessa ja kiihtyvässä
yritysmaailmassa. Nykyään ja tulevaisuudessakin tieto on valtaa,
ja mitä laajempi on verkostosi, sitä paremmat mahdollisuudet
on löytää tietoa.
Arkisia keksintöjä
Kukaan ei ole yksin mitään, niin kuin ei kaikkikaan ilman yhtä,
Juusela totesi. Innovatiivisuus voisi avata uusia uria naisille.
Innovaatiot kohdistuvat arkeen. Ne voidaan tehdä maaseudulla, tuotteistetaan
ja myydään arkisia asioita kaupunkeihin ja ympäri maailman.
Nykypäivän hektisessä elämänmenossa
naisten täytyy Juuselan mukaan huolehtia itsestään, eikä
saa ajaa itseään "karrelle". Perheen ja ystävien
tuki, luovuus ja myönteisyys antavat voimaa. Jokaisella on vastuu
itsestään ja oman aikansa hallinnasta. Johtamiskoulutuksessa
energiaa pursuava Juusela ottaisi Kalevalan visionäärisen
Louhen ja lempeän, mutta rohkean Lemminkäisen äidin esille
siinä, missä Tuntemattoman sotilaan miessankaritkin.
Pienellä pääomalla
Osuuskunnasta kertoi Marjo Nahkala, alavieskalainen puuhanainen, joka
Yritetään Yhdessä - Osuuskunta Alavieskaan -esiselvityshankkeen
kautta perusti seitsemän henkilön kanssa touko-kuussa Pohjois-Pohjanmaan
Tekevät osuuskunnan.
Kaikki alkoi siitä, kun haluttiin luoda toimintaedellytyksiä
hoiva- ja kotipalveluyrittäjyydestä kiinnostuneille sekä
kylille yrittäjämyönteistä ilmapiiriä, muisteli
Nahkala. Osuuskuntatoiminta perustuu osuuskuntalakiin. Siinä on
avoin jäsenyys, ja jäsenmäärä ja pääoma
ovat edeltäkäsin määräämättömät.
Osuuskunta harjoittaa toimintaa siten, että jäsenet aktivoituvat
käyttämällä hyväkseen osuuskunnan palveluksia.
Tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukeminen.
On helpompi lähteä yrittäjäksi tällaiseen osuuskuntaan
kuin muihin yritysmuotoihin. Tässä pääsee pienemmällä
pääomalla alkuun, kertoi Nahkala.
Tietoa tekemisistä
Pohjalaiset naiset -verkosto on luotu, koska naisyrittäjyys on
maaseudun voimavara. Maaseudulla elämä on laadukasta, ja siitä
nousevat terve henkinen kasvu ja hyvinvointi. Koordinointihakkeella
etsitään kannattavia yritystoiminnan alueita, liikeideoita
ja yrittämisen malleja, joilla naiset voivat työllistää
itsensä ja luoda hyvinvointia itselleen ja kotiseudulleen.
Tavoitteenamme on saada tietoa toistemme tekemisistä, jotta vältymme
päällekkäisyyksiltä ja kehitämme koko aluettamme,
sanoi yritysneuvoja Tuula Ojantakanen. Hän jatkoi, että naisten
yrittäjyyttä aktivoidaan ja koordinoidaan hankkeilla, joiden
sisältö on rakennettu Pohjalaiset naiset -teemaohjelman laajapohjaisen
ohjausryhmän ja asiantuntijalausuntojen pohjalta.
Terttu-Liisa
Tokola
Kalajoen Seutu |